Alueneuvottelukuntien kehittäminen
Alueneuvottelukuntien kehittäminen
Jukka Kivi on tehnyt oivallisen ehdotuksen alueneuvottelukuntie kehittämiseksi.
Tuo politisoiminen kyllä herättää paljon kysymyksiä. Polittinen riippumattomuus
on kaupunginosayhdistyksissä tärkeä. Toiminta muuttuisi kovin erilaiseksi jos
toiminta muuttuisi lautakuntamuotoiseksi - tätä varmaan monet yhdistykset vierastaisivat!
Nyt mielipiteitä muodostamaan!
Raimo Kukko
EKYLin puheenjohtja Arja Salmi esittää tässä muutamia ajatuksiaan:
Jukka Kivi lähtee siitä, että uskottavuus ja arvovalta
ANK:lle saadaan politisoimalla se lautakuntatyyppiseksi
orgaaniksi ja muodostamalla yhdistyksistä sen ympärille
epävirallisempi yhteistyörengas.
Jukan ehdotus on EKYLin kannalta monia kysymyksiä
herättävä. Kaupunginosayhdistysten (EKYL, EOK, EBUF)
toiminnassa poliittinen riippumattomuus on tärkeä lähtö-
kohta (joskin mukana tietysti voi olla erilaisia poliitti-
sia mielipiteitä edustavia ihmisiä). Epäpoliittisuutemme
on tietysti toisaalta yksi syy siihen, ettei ANK-toimintaa
virallisesti noteerata kovin korkealle (=politikot eivät
tietysti halua jakaa päätösvaltaansa/hegemoniaansa).
Pohjimmiltaan on kyse päätösvallan delegoimisesta
aluetasolle; mikä onkin jo laaja poliittinen kysymys. Kuinka
pitkälle nykyisellä epävirallisella tasolla "kentän äänen
kuuntelussa päästään", on kai nyt nähty, kun ANK:t ovat
toimineet 10 vuotta. Ongelmiahan siinäkin on, sitä kai ei
kukaan voi kiistää.
Edellä mainittu Jukan Kiven ehdotus otetaan EKYLin hallituksen
periaatekeskusteluun ennen EKYLin kannanmuodostusta.
Aurinkoista pääsiäisen aikaa!
~ Arja Salmi
| ||

