Espoon Kaupunginosayhdistysten Liitto

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29        
Tietotori

Espoon asukasfoorumiehdotuksen ensiarvioita

Espoon asukasfoorumiehdotuksen ensiarvioita
Jukka Kivi 16.3.2009

Alueneuvottelukuntien neljä valtuustokautta jatkuneeseen vakiintuneeseen toimintaan on odotettu jatkopäätöksiä ja toivottu niiden kehittämistä vielä paremmin toimiviksi. Nyt on saatu yllättävä ehdotus, jonka mukaan jatko merkitsee uudenlaisia asukasfoorumeita.

Kaupungiosayhdistysten liitolle, joka on yksi osallistuvista tahoista, ei vielä ole tarjoutunut tilaisuutta keskustella ehdotuksesta kaupungin kanssa, joten käsitykset perustuvat lähinnä ehdotustekstin arviointeihin. Myöskään alueneuvottelukunnilla ei ole ollut tilaisuutta ottaa kantaa ehdotukseen.

Alueneuvottelukunnista kuuluneet ensi reaktiot ovat olleet yllättyneitä ja jopa tyrmistyneitä. On pelätty, että asukkaiden vaikutusmahdollisuudet heikkenevät.

Kun ajatellaan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kaupungin asuinalueilla ovat organisoinnin ääripäät vaaleissa valitut kaupunginosavaltuustot ja toisessa päässä asukkaiden järjestämä omatoiminen vaikuttaminen. Uusi ehdotus on siis toisessa ääripäässä. Kytkentä tai vuorovaikutus kaupunkiin on löyhä tai ainakin välillinen.

Pähkinänkuoressa ehdotusta voi luonnehtia niinkin, että kaupunki "ulkoistaa" asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sinne minne ne oikeastaan kuuluvat. Kaupunki antaa toimeksiannon ja rahallisen avustuksen asukasyhdistysten keskusjärjestöille tehtävän hoitamiseksi. Suurta luottamusta kaupunki osoittaa keskusjärjestöjä kohtaan antamalla varsin vapaat kädet. Keskusjärjestöiltä on syytä odottaa vastaavasti suurta vastuullisuutta olla luottamuksen arvoinen.

Osallistumis- ja vaikuttamiskeinojen valikoimaa on myös tarpeen kehittää. Alueelliset yhdistykset voivat tuottaa muistioita ja antaa lausuntoja kaupungille. Välitön tieto kulkee asukasfoorumien tapaamistilaisuuksissa. Viestintä paino- ja verkkomediassa muodostunevat ajan mittaan hyvin tärkeiksi.

Epävarmuustekijöitä on monta: Miten varmistetaan, että asukasfoorumeihin ja valmisteluryhmiin saadaan mukaan asiantuntijoiksi kaupungin luottamushenkilöitä ja virkamiehiä? Miten valmisteluryhmiin valittavat asukasedustajat valitaan ja miten heidät motivoidaan tekemään vapaaehtoista työtä? Onko varaa kutsua asukkaita tilaisuuksiin lehti-ilmoituksilla?

Ehdotus poikkeaa aikaisemmasta monella tavalla ja on itse asiassa hyvinkin kunnianhimoinen. Siinä on aluksi haasteellista järjestämistä ja sen jälkeen huimat mahdollisuudet, jos vain toimijoilla tahtoa ja viisautta riittää.

Jukka Kivi


Uutiset Espoo.fi

Kaupunginhallitus valitsi Sampo Suihkon sivistystoimen johtoon

Lue lisää »

Tutkimus- ja kehityspanoksia lisättävä ja uuden yritystoiminnan edellytyksiä parannettava

Espoon kaupunki rakentaa yhteistyöverkostoa pehmentämään Nokia Siemens Networksin työpaikkavähennysten...

Lue lisää »

Uutiset Espoo.fi kaavoitus

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu palkitsi kaupunkisuunnittelupäällikkö Kari Moilasen

Espoon kaupunkisuunnittelupäällikkö, arkkitehti SAFA Kari Moilanen on nimetty yhdeksi Aalto-yliopiston taiteiden ja...

Lue lisää »

Espoon kaupunki järjestää Finnoonsataman alueen suunnittelusta yleisen kansainvälisen ideakilpailun 17.1. - 4.6.2012.

Finnoonsatamasta tulee Finnoon eteläosan merellinen kaupunginosa, jonka keskeisenä tekijänä on Espoon laajin...

Lue lisää »

Uutiset Kotiseutuliitto.fi

Kahvia, pullaa ja historiaa Huutjärven kirjastossa

Päivämäärä:  11.2.2012 12:00 - 14:00 ...

Lue lisää »

Runebergin päivän juhla Saarijärvellä

Päivämäärä:  5.2.2012 13:30 ...

Lue lisää »